Sisällys

• DVD- ja CD -levyjen erot ja rakenne
• Datan tallennus ja luku levyltä
• Uudelleenkirjoitettavat CD- ja DVD-levyt
• Levyt rapistuvat vähitellen
• DVD-levyjen formaattiviidakko
• DVD-levyjen tallennuskapasiteetit
• Aiheeseen liittyviä linkkejä

DVD- ja CD -levyjen erot ja rakenne

CD-levyn spiraalinmuotoinen ura, joka on todellisuudessa huomattavasti tiheämmässä.
(kuva: HowStuffWorks)

Rakenteeltaan DVD- ja CD-levy eivät eroa kovin paljoa toisistaan. Kummassakin tieto on tallennettuna fyysisesti samankokoiselle levylle. Levyllä on mikroskooppisen kapea yhtenäinen spiraalinmuotoinen ura. Data on tallennettuna bitteinä (0 tai 1) tälle spiraalille. Jos spiraalin voisi vetää suoraksi, olisi se noin 5 kilometriä pitkä. Kun DVD-asema lukee levyä, se seuraa tätä spiraalinmuotoista uraa ja lukee levyn pintaa lasersäteellä. Jos lasersäde heijastuu levyltä takaisin aseman sensoriin, tulkitaan kyseinen kohta levyllä bitiksi 1. Jos säde taas ei heijastu sensoriin, tulkitaan piste bitiksi 0. Kun levylle tallennetaan dataa, muokataan levyn pintaa siten, että luettaessa lasersäde heijastuu sensoriin, kun tallennettu bitti on 1 ja ohi sensorin, kun bitti on 0.

CD- ja DVD-levyjen fyysinen rakenne on hyvin samanlainen. Levyn päällä on akryylistä valmistettu suojaava etikettipinta ja sen alla hyvin ohut metallinen heijastava pinta, joka on yleensä valmistettu alumiinista. Tämä metallikerros on niin ohut, että siitä näkee läpi. Lasersäde kuitenkin heijastuu tästä pinnasta. Kotipolttoisissa levyissä tämän heijastavan pinnan alla on pinnoitekerros (engl. dye), jonka tarkoituksesta kerrotaan myöhemmin. Tätä kerrosta ei ole tehdasvalmisteisissa levyissä. Viimeisenä kerroksena on polykarbonaatista valmistettu muovinen suojalevy, joka suojaa edellisiä kerroksia naarmuilta ja kosketukselta ulkoilmaan.

Suurin ero CD- ja DVD-levyissä on se, että DVD-levyllä data on vain tiheämmässä kuin CD-levyllä. DVD-levyjä luettaessa ja poltettaessa DVD-aseman lasersäde käyttää pienempää aallonpituutta kuin CD-levyissä, joka mahdollistaa säteen kohdistamisen pienempään pisteeseen. CD-levyillä datapisteet ovat 0,83 µm pituisia, kun DVD-levyllä pituus on noin puolet tästä (0,4 µm). DVD-levyn raidat eli spiraalin uravälit ovat myös lähempänä toisiaan kuin CD-levyssä. 700 Mt CD-levyissä raitojen väli on 1,6 µm, kun 4,7 Gt DVD-levyissä se on vain 0,74 µm. Näin samankokoiselle kiekolle mahtuu enemmän datapisteitä, jolloin siihen voi tallentaa enemmän tietoa. Lisäksi DVD-levyissä voi olla kaksi datakerrosta. Tällöin levyssä on kaksi tallennuspintaa, joista toinen on puoliläpäisevä, jolloin lasersäde pääsee lukemaan myös toista kerrosta. Yksikerroksisten CD- ja DVD-levyjen poltto kotona ovat käytännössä hyvin samankaltaisia prosesseja ja niistä on kerrottu enemmän alla.

CD- ja DVD-levyjen kokoerot uraväleissä ja datapisteiden pituuksissa

Datan tallennus ja luku levyltä

Levyä luettaessa lasersäde heijastuu joko suoraan sensoriin tai sen ohi riippuen siitä heijastuiko säde kohoumasta vai tasaisesta pinnasta.
(kuvan pohja: HowStuffWorks)

Tehdasvalmisteisissa DVD-ROM-levyissä on aivan oikeasti pieniä kohoumia levyn pinnalla. Kun DVD-asema lukee levyä, lasersäde kulkee levyn pintaa pitkin levyn uran mukaisesti. Kun lasersäde kohtaa tasaisen kohdan, heijastuu lasersäde suoraan optiseen sensoriin, jolloin asema tulkitsee datapisteen ykköseksi. Kun lasersäde kohtaa kohouman, joka on hieman korkeammalla kuin levyn tasainen pinta, heijastuu säde ohi optisen sensorin, jolloin asema tulkitsee tämän datapisteen nollaksi. Nämä kohoumat ja tasaiset pinnat sitten vaihtelevat pitkin levyn spiraalia, jolloin lasersäde heijastelee joko sensoriin tai sen ohi. Kohoumia ja tasaisia pisteitä voi olla useita peräkkäin, jolloin ne näyttävät muodostavan pidemmän yhtenäisen alueen. DVD-asema kuitenkin lukee levyä piste pisteeltä. Datapiste on aina tietyn mittainen ja lasersäde havaitsee, onko pisteessä kohouma vai tasainen kohta. Näin lukulaite muodostaa levyn pinnasta bittijonoja (esim. 01000110), jotka sitten tulkitaan esimerkiksi kirjaimiksi.

Kotipolttoisissa DVD-levyissä (DVD+/-R, DVD+/-RW, DVD-RAM) ja kotipolttoisissa CD-levyissä (CD-R, CD-RW) ei kuitenkaan ole näitä kohoumia. Levy on aivan tasainen eikä siihen poltettaessa tehdä mitään kuoppia. Tässä suhteessa levy eroaa siis tehdasvalmisteisista levyistä. Kun tehdasvalmisteisissa levyissä bitit on tallennettu aivan fyysisesti kohoumiksi ja kuopiksi levyn alumiinikerrokseen, kotipolttoisissa DVD-levyissä taas tämä kerros on aina aivan tasainen. Sen sijaan lukulaite noudattaa taas samaa logiikkaa kuin tehdasvalmisteisissa levyissä. Levyä luetaan lasersäteellä ja lasersäde heijastuu sensoriin tai ei.

Ylhäällä on tehdasvalmisteisen levyn rakenne ja alhaalla kertakirjoitteisen CD-R-levyn rakenne. Huomaa, että vain tehdasvalmisteisessa levyssä on oikeita kuoppia.
(kuvan pohja: HowStuffWorks)

Kotipolttoisissa kertakirjoitteisissa levyissä etikettipinnan alla on siis tasainen metallinen heijastava pinta. Tämän edessä on pinnoitekerros (dye), joka on hyvin tärkeässä roolissa. Tyhjällä DVD-levyllä tämä pinnoitekerros on täysin läpinäkyvä (voit kokeilla tätä itse katsomalla tyhjän DVD-levyn läpi kohti jotain valonlähdettä). Lasersäde läpäisee tämän pinnan ja heijastuu sitten pinnoitekerroksen takana olevasta metallipinnasta takaisin. Kun kotipolttoista levyä poltetaan ei levylle polteta siis kuoppia vaan lasersäde muokkaa levyn pinnoitekerrosta kuumentamalla sitä. Tällöin pinnoitekerroksen piste reagoi kuumuuteen siten, että se muuttuukin valoa läpäisemättömäksi (tässä tapahtuu jonkinlainen lämpökemiallinen reaktio, jonka yksityiskohtainen ymmärtäminen ei ole aiheen kannalta oleellista). Näin voidaan luoda levylle pisteitä, joista osasta lasersäde pääsee läpi ja osasta ei.

Kun pinnoitekerroksen piste on valoa läpäisevä, pääsee lasersäde heijastavaan metallipintaan asti ja heijastuu siitä aseman sensoriin. Tämä piste tulkitaan bitiksi 1 ja vastaa tehdasvalmisteisen levyn tasaista kohtaa. Jos piste on kuumentamalla muutettu valoa läpäisemättömäksi, ei lasersäde pääse heijastavaan metallipintaan asti eikä heijastu takaisin sensoriin. Tämä piste tulkitaan bitiksi 0 ja vastaa tehdasvalmisteisen levyn kohoumaa.

Kirjoittavissa asemissa on kaksi eri lasersädettä: lukulaser ja kirjoituslaser. Kirjoituslaser on huomattavasti lukulaseria voimakkaampi. Lukulaserin voimakkuus on niin pieni, ettei se pysty muuttamaan levyn pintaa. Se vain lukee levyä ja lasersäde heijastelee sensoriin tai ohi sen. Kirjoituslaser taas on niin voimakas, että se vaikuttaa levyn pintamateriaaliin. Se siis muokkaa levyn pintaa eikä vain heijasta siitä takaisin kuten lukulaser. DVD-levyä kirjoitettaessa DVD-aseman laser yksinkertaisesti seuraa levyn spiraalia ja laittaa kirjoituslaserin päälle tai pois päältä sitä mukaa, halutaanko levylle kirjoittaa biteistä 0 vai 1.

Uudelleenkirjoitettavat CD- ja DVD-levyt

Uudelleenkirjoittavat levyt (CD-RW, DVD+/-RW, DVD-RAM) toimivat samalla periaatteella kuin kertakirjoitteisetkin. Levyn pinnoitemateriaali kuitenkin poikkeaa kertakirjoitteisesta levystä. Kertakirjoitteista levyä ei voi enää muokata. Kun piste on kuumennettu ja muuttunut valoa läpäisemättömäksi, ei sitä saa enää muokattua valoa läpäiseväksi. Uudelleenkirjoitettavissa levyissä käytetään ns. faasimuutos -teknologiaa (engl. phase-change). Levyjen pinnoitemateriaali on sellaista, että kun yksittäistä pistettä kuumennetaan sulamispisteeseen, noin 600 asteen lämpötilaan, se muuttuu nestemäiseksi. Kun pistettä kuumennetaan kiteyttämispisteeseen noin 200 asteeseen ja pidetään siinä lämpötilassa hetken aikaa, se muuttuu kiinteäksi. Pinnoitemateriaali on sellaista, että sen pystyy "lukita" kyseiseen tilaan. Eli kun se on esimerkiksi kuumennettu nestemäiseksi, se myös jää nestemäiseksi jäähtyessään, kunhan jäähtyminen tapahtuu tarpeeksi nopeasti.

Kun pinnoitemateriaalin piste on kuumennettu nestemäiseksi, se imee itseensä lähes kaiken valon, jolloin lasersäde ei pääse siitä läpi eikä pääse heijastumaan sensoriin pinnoitteen takaisesta metallipinnasta. Kiteytyneessä muodossa pintamateriaali taas läpäisee valoa, jolloin lasersäde pääsee heijastumaan metallipinnasta aseman sensoriin. Näin saadaan taas muodostettua bittijonoja levylle kuumentamalla pisteitä eri lämpöisiksi. Kiteisessä muodossa oleva piste vastaa ykköstä ja nestemäisessä muodossa oleva piste nollaa. Levylle voidaan kirjoittaa uutta dataa kuumentamalla piste uudelleen haluttuun lämpötilaan. Tyhjällä DVD+/-RW -levyllä levyn pintamateriaali on kiteisessä muodossa, jolloin valo läpäisee levyn.

Levyt rapistuvat vähitellen

Koska CD/DVD-levyn polttaminen on melko monimutkainen, mikroskooppisella tasolla tapahtuva lämpökemiallinen reaktio, on hyvin ymmärrettävää, että poltettaessa voi tapahtua helposti virheitä. Lisäksi levyn pintamateriaali reagoi ilman, valon, lämmön, kosteuden ja luoja ties minkä kanssa. Kaikki nämä vaikuttavat levyn pintarakenteeseen pikkuhiljaa - aivan kuten rautakin ruostuu vähitellen reagoidessaan hapen kanssa. Ja koska CD/DVD-levyissä puhutaan metrin miljoonasosan kokoisista alueista, on helppo kuvitella, että esimerkiksi kotipolttoisen levyn pinnoitekerroksesta jokin piste voikin muuttua ulkoilman vaikutuksesta lasersädettä läpäisemättömäksi. Tällöin siis bitti vaihtuisi virheellisesti 1:stä 0:ksi.

Tämä CD-levy alkaa olla jo tiensä päässä.

Levyille on kyllä tallennettu virheenkorjaustietoa, joten muutamien datapisteiden muuttuminen ei haittaa. Jos kuitenkin hyvin useat bitit vaihtuvat, ei virheenkorjaustieto riitä ja levyn data muuttuu käyttökelvottomaksi. Tehdasvalmisteiset levyt kestävät muuttumattomina pidempään, koska niissä on aivan fyysisiä kohoumia, jotka kestävät paremmin reaktioita ulkoilman kanssa.

Kotipolttoisten DVD-levyjen valmistajien käyttämissä pinnoitteissa on myös eroja. Toiset kestävät ajan hammasta paremmin ja toiset huonommin. Esimerkiksi laatulevyjä valmistava Verbatim käyttää todennäköisesti jotain hyväksi havaittua pinnoitetta, joka kestää hyvin kulutusta ja johon tulee poltettaessa vähän virheitä. Valmistajat usein myös lisäävät levyihin kerroksia, jotka estävät esim. haitallisen UV-valon pääsyn pinnoitteeseen. Huonoja halpalevyjä tuottavat valmistajat käyttävät todennäköisesti jotain halvempaa pinnoitetta, joka ei kestä niin hyvin kulutusta. Tämä näkyy huonompana polttojälkenä levylle ja lyhyempänä levyn elinikänä. Väitteet siitä, kuinka kauan levyt kestävät lukukelpoisina ovat aina arvioita, koska tekniikka on kuitenkin melko uutta. Mutta se on varmaa, että ikuisuutta data ei millään levyillä säily. Aivan kuten kiintolevykin, myös DVD-levy hajoaa 100 % varmuudella joskus.

DVD-levyjen laatua voi testata halutessaan itse kotona. Tähän ei tarvita kuin laadun testaukseen pystyvä DVD-asema. Laadun testauksesta löytyy MVnetistä artikkeli DVD-levyjen laatu ja testaus, joka kannattaa lukea läpi, jos asia kiinnostaa enemmän.

DVD-levyjen formaattiviidakko

Kotipolttoisia DVD-levyjä on monia eri formaatteja ja kuluttaja menee helposti sekaisin niiden kanssa. CD-levyjen tapauksessa kun oli vain kertakirjoitteisia CD-R-levyjä ja uudelleenkirjoitettavia CD-RW-levyjä sekä tehdasvalmisteisia vain luettavissa olevia CD-ROM-levyjä. DVD-levyjä taas on useampaa eri formaattia. Kaikki DVD-soittimet ja DVD-polttimet eivät tue näitä kaikkia levyformaatteja.

DVD-R(W)-levyjä kirjoittava asema on varustettu tällaisella merkinnällä.

Tehdasvalmisteiset vain luettavat DVD-levyt ovat siis DVD-ROM-levyjä. Kotipolttoisia DVD-levyjä taas on ns. miinus -formaatin levyjä ja plus-formaatin levyjä. Näistä on siis kertakirjoitteiset versiot (DVD-R ja DVD+R) sekä uudelleenkirjoitettavat versiot (DVD-RW ja DVD+RW). Näiden lisäksi on vielä vähemmän yleisempi levykkeen tapaan koteloitu DVD-RAM-levy, jota käytetään yleensä tietokoneen tiedostojen varmuuskopiointiin. DVD-RAM-levylle voi kirjoittaa dataa uudestaan noin 100 000 kertaa, kun DVD+/-RW -levyihin dataa voidaan kirjoittaa uudestaan "vain" noin 1 000 kertaa, joka sekin riittää kyllä jo vaikka mihin. Lisäksi niin DVD-R- kuin DVD+R-levyistä on kaksikerrosversiot (Dual Layer), joihin mahtuu enemmän dataa. Kaksikerroslevyssä on siis kaksi kerrosta (toinen on puoliläpäisevä), joihin tietoa voidaan tallentaa. Kaikki polttavat DVD-asemat eivät osaa kirjoittaa kaksikerroslevyjä. DVD-levyjä voi siis olla yksi- tai kaksipuoleisia sekä yksi- tai kaksikerroksisia. Eniten levylle mahtuu tietoa, jos se on kaksipuoleinen ja kummaltakin puolelta kaksikerroksinen. Tällaisia levyjä ei kuitenkaan ole vielä kuluttajien saatavilla. Yksikerroksiset DVD-levyt ovat vielä nykyään yleisimpiä ja halvimpia.

Kotipolttoisia DVD-levyjä on siksi useampaa formaattia, koska aikanaan, kun DVD-levyformaattia alettiin kehittää, kaikki kehityksessä mukana olleet yritykset eivät olleet formaattiin liittyvistä asioista samaa mieltä. Tästä muodostuikin kaksi kilpailevaa "leiriä", joista toinen kehitti plus-formaatin levyjä ja toinen miinus-formaatin levyjä. Miinus formaatin takana on DVD Forum, johon kuuluu mm. Pioneer. Plus-formaatin takana taasen on DVD+RW Alliance, johon kuuluu mm. Dell, HP, Mitshubishi, Philips, Ricoh, Sony, Thomson ja Yamaha. Tosin nykyään lähes kaikki DVD+RW Alliancen yritykset kuuluvat myös DVD Forumiin. Aikoinaan kyllä voitiin puhua formaattisodasta näiden kahden järjestön välillä, mutta ei enää nykyään.

Kaksikerroksisia DVD+R-levyjä kirjoittavassa asemassa on tämä merkintä

Plus-formaatin levyt ovat teknisesti hieman uudempaa tekniikkaa kuin miinus-formaatin levyt. Käytännössä kuluttaja ei kuitenkaan huomaa juuri mitään eroa plus- ja miinus-formaatin levyissä. Lähes kaikki uudet polttavat DVD-asemat tukevat kumpaakin levymerkkiä. Eli kuluttajalle on melkein aivan sama kumpaa levymerkkiä ostaa. Ainut asia on se, että jos haluaa levyn toimivan vanhemmissa asemissa ja vanhemmissa DVD-soittimissa, kannattaa ostaa DVD-R-levyjä, koska niitä vanhat soittimet toistavat varmemmin, koska se on vanhempi formaatti. DVD+R-levyissä on tosin se hyvä puoli, että niihin saa yleensä vaihdettua ns. booktype-asetuksen (tunnetaan myös nimellä bitsetting), jolloin DVD-soitin saadaan ikään kuin luulemaan, että se toistaa DVD+R-levyn sijasta normaalia tehdaspainettua DVD-ROM-levyä. Kotipolttoisen DVD-levyn toimiminen vanhoissa asemissa tai DVD-soittimissa selviää kuitenkin varmasti vain kokeilemalla.

Joskus näkee DVD-levyistä myös käytettävän merkintöjä DVD-5, DVD-9, DVD-10, DVD-14 ja DVD-18. Alla selitykset:

• DVD-5: Yksipuoleinen yksikerroksinen levy, nimelliskapasiteetti 4,7 Gt. Yleisin myynnissä oleva levymalli.
• DVD-9: Yksipuoleinen kaksikerroslevy, nimelliskapasiteetti 8,5 Gt
• DVD-10: Kaksipuoleinen yksikerroksinen levy kummaltakin puolelta. Nimelliskapasiteetti 9,4 Gt.
• DVD-14: Kaksipuoleinen levy. Toinen puoli yksikerroksinen, toinen kaksikerroksinen. Kapasiteetti 13,3 Gt.
• DVD-18: Kaksipuoleinen levy. Kummatkin puolen kaksikerroksisia. Nimelliskapasiteetti 17,1 Gt.

Kaksipuoleiset levyt ovat erittäin harvinaisia ja kuluttajan kannalta turha ostaa (jos niitä nyt edes mistään saa), koska ne ovat erittäin kalliita. Kaksipuoleiset levyt pitää aina itse kääntää asemassa, jos halutaan lukea levyn toista puolta. Tällä hetkellä kotipolttoisia levyjä on vain DVD-5 ja DVD-9 formaateissa. DVD-9 formaatin kertakirjoitteisista DVD-levyistä käytetään englanninkielistä nimeä DVD Double Layer tai DVD Dual Layer (lyhenne DVD+/-R DL). Kaksipuoleisista levyistä taas näkee käytettävän merkintöjä Dual Sided tai Double Sided. Vanhempien DVD-RAM-levyjen kapasiteetti oli 2,6 Gt ja kaksipuoleisena 5,2 Gt. Näitä levyjä ei tosin enää ole paljoa myynnissä, koska uudemmat 4,7 Gt:n ja 9,4 Gt:n levyt ovat tulleet markkinoille. Yksityisen kuluttajan kannalta tällä hetkellä on järkevintä ostaa yksipuoleisia yksikerroslevyjä, eli DVD-5 -levyjä, joiden nimelliskapasiteetti on siis 4,7 Gt.

DVD-levyjen tallennuskapasiteetit

Kannattaa muistaa, että Windowsin (kuten myös monen muun käyttöjärjestelmän) ilmoittama DVD-levylle mahtuva "varsinainen" datamäärä, eli montako tavua levylle mahtuu tietoa, ei ole sama asia kuin valmistajan ilmoittama nimelliskapasiteetti. Esim. nimelliskapasiteetiltaan 4,7 gigatavun levyyn Windows ilmoittaa mahtuvan vain 4,38 Gt dataa. Tämä johtuu siitä, että aikoinaan tavujen kerrannaisina käytettiin nykyisestäänkin tuttuja merkintöjä kt, Mt ja Gt, eli kilo-, mega- ja gigatavu (englanniksi lyhenteet ovat kB, MB ja GB), mutta näitä kerrannaisia tulkittiin hieman eri tavalla kuin yleensä on tapana. Kuten peruskoulussakin on opetettu, SI-järjestelmän mukaan kilo on 10³ = 1000 ja mega on 10⁶ = 1000 × 1000 ja giga on 10⁹ = 1000 × 1000 × 1000.

Mutta tavujen tapauksessa sovittiinkin niin, että tavumäärästä kertovat etuliitteet kilo, mega ja giga eivät tarkoittaneetkaan SI-järjestelmästä tuttuja 10³, 10⁶ ja 10⁹ kerrannaisia, vaan vastaavat arvot olivat tietokoneen binääriluonteen takia 2¹⁰, 2²⁰ ja 2³⁰. Eli aikoinaan, kun ilmoitettiin esim. kiintolevyn sisältämä tavumäärä vaikkapa muodossa 10 Gt, tarkoitettiin sillä sitä, että giga-etuliite tulkittiinkin automaattisesti luvuksi 2³⁰, eikä luvuksi 10⁹, kuten SI-järjestelmän mukaisesti pitäisi olla.

Tietotekniikassa onkin alettu nykyään käyttää näille 2¹⁰, 2²⁰ ja 2³⁰ kerrannaisille toisenlaisia nimityksiä kuin SI-järjestelmässä käytetään, jotta tiedettäisiin varmasti kumpaan kerrannaisyksikköön viitataan. Niinpä määriteltiin uudet kerrannaisyksiköt, jotka kulkevat nimellä binäärikerrannaisyksiköt. Nämä on nimetty vastaavasti kibi-, mebi- ja gibi-etuliitteiksi ja ne lyhennetään tavujen kanssa englantilaisittain kiB, MiB ja GiB. Kibi on siis 2¹⁰ = 1024, mebi on 2²⁰ = 1024 × 1024 ja gibi 2³⁰ = 1024 × 1024 × 1024 jne. Binäärikerrannaisyksiköt kuuluvat IEC:n vuonna 1998 hyväksymään standardiin. Koska tietokoneen kaikki toiminnot perustuvat pohjimmiltaan binäärijärjestelmän käyttöön, ovat binäärikerrannaisyksiköt tietokoneen kannalta luonnollisin tapa esittää tavumäärä. Ihminen taas ymmärtää helpoiten SI-järjestelmän mukaisia kymmenen potenssin kerrannaisyksiköitä.

SI-järjestelmän mukaisilla kerrannaisyksiköillä ilmoitettuna yksi kilotavu on siis 10³ = 1 000 tavua, megatavu on 10⁶ = 1 000 000 tavua ja gigatavu on 10⁹ = 1 000 000 000 tavua. Binäärikerrannaisyksiköitä käyttäen taasen kerrannaisyksiköt ilmoitetaan kahden potensseina. Yksi kibitavu on siis 2¹⁰ = 1 024 tavua, mebitavu 2²⁰ = 1 048 576 tavua ja gibitavu 2³⁰ = 1 073 741 824 tavua. Jos siis merkittäisiin virheellisesti, että 10 GB = 10 GiB, olisi näiden arvojen erotus jo aika suuri. 10 GiB - 10 GB = 737 418 240 tavua eli noin 737 megatavua.

Binäärikerrannaisyksiköiden käyttö ei ole kuitenkaan toteutunut toivotulla tavalla. Jotkut käyttävät yhä perinteistä tapaa, eli sitä, että ilmoitetaan tavumäärä muodossa GB, mutta ilmoittaja olettaa, että giga-etuliite tulkittaisiin tavujen tapauksessa aina 2³⁰:ksi, eikä 10⁹:ksi kuten se olisi SI-järjestelmän mukaisesti. Toiset taas ovat siirtyneet IEC:n hyväksymään standardiin ja SI-järjestelmän mukaiseen ilmoitustapaan. Siinä GB:n giga tulkitaan 10⁹:ksi kuten SI-järjestelmän mukaista on. Jos tavumäärä halutaan taasen ilmoittaa binäärikerrannaisyksiköillä, käytetään esim. GiB-merkintää.

Esimerkiksi CD-levyjen kapasiteetti ilmoitetaan yleensä muodossa 700 MB, mutta tässäpä ei nyt tarkoitetakaan 700 × 10⁶ tavua vaan 700 × 2²⁰ tavua. Kun CD-levy aikoinaan kehitettiin, oli vielä käytössä edellä mainittu perinteinen tapa ilmoittaa tavujen monikertoja, eikä kibi-, mebi- ja gibi-etuliitteitä oltu vielä määritelty. Vasta hiljattain paljon yleistyneiden DVD-levyjen tapauksessa taas on siirrytty uudempaan tapaan ilmoittaa tavujen kerrannaisyksiköt. Valmistajan ilmoittama tallennuskapasiteetti 4,7 Gt tarkoittaa myös 4,7 gigatavua eli 4,7 × 10⁹ tavua, eikä 4,7 × 2³⁰ tavua. DVD:llä gigatavu on siis SI-järjestelmän mukaisesti ilmoitettu, mutta CD-levyllä käytetään perinteistä tapaa, että oletetaan etuliitteet aina kahden potensseiksi. Hämmentävää, eikö?

Windows siis näyttää DVD-levyn tallennuskapasiteetiksi 4,38 GB. Tällä Windows tarkoittaa oikeasti 4,38 GiB. Eli 4,38 GiB = 4,7 GB. Windows siis näyttää tallennustilan perinteiseen tapaan, eli se olettaa että kun puhutaan tavuista, niin esim. kerrannaisyksikkö giga tarkoittaa aina 2³⁰:tä. SI-järjestelmän mukaista tämä ei ole, mutta noudattaa tavumäärän merkinnän perinteitä.

Tämä gibitavujen ja gigatavujen sekaisin käyttäminen aiheuttaa paljon hämmennystä. DVD-levyn valmistajan ilmoittama kapasiteetti on sinällään aivan oikein, koska Windows vain tulkitsee tavumäärän edessä olevan tavun monikerran eri tavalla. DVD-levyllä ilmoitettu giga-etuliite on siis eri asia kuin Windowsin ilmoittama giga. Näiden binäärikerrannaisten ja SI-järjestelmän mukaisten kerrannaisyksiköiden sekaisin käyttämisen kanssa menee helposti itsekin sekaisin. Kannattaa vain hyväksyä sellainen muistisääntö, että DVD-levylle mahtuu aina vähemmän tietoa kuin DVD-levyn kannessa lukee (vaikka siis valmistajan ilmoittama tallennustila onkin käytännössä aivan oikein). Lisätietoa tavuista ja sen kerrannaisista löytyy mm. Wikipediasta.

Levymerkkien selitykset ja kapasiteetit on vielä taulukoitu alla. Ensimmäinen kapasiteetti-sarake on siis valmistajan ilmoittama nimelliskapasiteetti SI-järjestelmän mukaisina gigatavuina. Toinen kapasiteetti-sarake on levylle mahtuva datamäärä IEC:n standardin mukaisina gibitavuina, joka on siis sama kuin se, mitä Windows ilmoittaa levylle mahtuvan gigatavuina.

Aiheeseen liittyviä linkkejä

DVD-levyjen laadun testauksesta voi lukea laajemmin artikkelista DVD-levyjen laatu ja testaus.

• Afterdawn.com (Artikkeleja DVD-levyjen poltosta ja keskustelua DVD+/-R(W)-levyistä - suomeksi)
• Binääriset kerrannaisyksiköt (tietoa kibi-, mebi- ja gibitavuista englanniksi)
• BurnWorld - Understanding Dual Layer DVD Recording (Artikkeli kaksikerroksisen DVD-levyn rakenteesta englanniksi)
• DVD Plaza Forums - DVD (Suomalainen keskustelupalsta DVD:stä)
• Howstuffworks "How Cd burner works" (Miten CD-levyjen luku ja polttaminen toimii - englanniksi)
• Howstuffworks "How CDs works" (Tietoa CD-levyn rakenteesta ja sen lukemisesta englanniksi)
• MPEGit.net (Suomenkielinen DVD-elokuvia ja DVD-levyjä käsittelevä sivusto, myös keskustelupalsta)
• Nierle (Nettikauppa, josta voi tilata kaikenlaisia kirjoitettavia DVD-levyjä halvalla)
• Verkkokauppa.com - Suoratoimitukset (Verkkokauppa, josta voi tilata DVD-levyjä halvalla)
• Wikipedia - DVD (Tietoa DVD-formaateista englanniksi)
• Wikipedia - DVD (Tietoa DVD-formaateista suomeksi)
• Wesellcd.com (Nettikauppa, josta voi ostaa halvalla kirjoitettavia DVD-levyjä)

Artikkeli kirjoitettu: 01.01.2007