Tehtävänanto: Esittele Euroopan yhdentymisen vaiheita 1950-luvulta nykypäivään.

Euroopan integraatio 1950-luvulta eteenpäin

Läntisen Euroopan integraatio käynnistyi toden teolla 1950-luvulla. Taustalla oli toivo Saksan rauhanomaisesta kurissapidosta sekä jännitteiden purkamisesta Euroopassa. Tämän tuli tapahtua Ranskan johdolla, kuten Churchillkin ehdotti, ja 50-luvun taitteessa julkaistiinkin niin sanottu Schumanin julistus Ranskan ja Länsi-Saksan hiili- ja teräsyhteistyöstä. Vuonna 1951 niin kutsutut kuutosmaat Ranska, Saksa, Italia, Alankomaat, Belgia ja Luxemburg allekirjoittivat Pariisissa sopimuksen Euroopan hiili- ja teräsyhteisöstä, jonka ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin ranskalainen Jean Monnet.

Taloudellinen integraatio käynnistyi varsin lupaavasti, ja yhdentymistä yritettiin Ranskan aloitteesta syventää myös poliittiselle ja sotilaalliselle tasolle. Kansallisvaltiot olivat kuitenkin jo tuolloin haluttomia luovuttamaan valtaansa näissä asioissa millekään ulkopuoliselle taholle, ja suunnitelma mahdollisesta puolustusyhteistyöstä kaatui ranskalaisten itsensä vastustukseen. Tämä sinetöi Euroopan yhdentymisen käsittelemään lähinnä taloudellista puolta useiksi vuosikymmeniksi.

Rooman sopimukset, eli sopimus talousyhteisö EEC:stä sekä Euroopan atomienenergiayhteisöstä Euratomista allekirjoitettiin vuonna 1957. Alettiin puhua Euroopan yhteisöstä, EY:stä, jonka suurimpiin ponnistuksiin ja saavutuksiin on kuulunut Euroopan sisämarkkinoiden luominen. Useammat ja useammat valtiot olivat halukkaita liittymään mukaan, ja esimerkiksi Irlanti saavutti jäsenyydellään valtavan hyödyn taloutensa elpymisen muodossa. Sen sijaan esimerkiksi Turkki ei päässyt mukaan EY:hyn, ja Iso-Britanniankin tie Euroopan yhteisön jäseneksi oli kivinen. Ranskan valtiopäämies de Gaulle näki koko Iso-Britannian Troijan puuhevosena, jonka kautta Yhdysvallat hivuttautuisi salakavalasti Euroopan vallan kahvaan kiinni. De Gaulle katkaisikin jäsenyysneuvottelut useampaan otteeseen, ja Iso-Britannia pääsi liittymään vasta hänen väistyttyään vallasta.

1980-luvun lopulla kylmän sodan päättyminen ja Neuvostoliiton sisäinen sekasorto tarjosivat myös Suomelle mahdollisuuden ottaa osaa läntisen Euroopan integraatioon. Tähän asti Suomi oli joutunut pysyttelemään sivussa, osin Neuvostoliiton kanssa solmimansa YYA-sopimuksen vuoksi, osin maantieteellisen sijaintinsa ja Neuvostoliittoon päin ”rähmällään” olonsa takia. Heikkenevä ja sisäpoliittisesti kaoottinen Neuvostoliitto aiheutti sen, että Suomi haki EY-jäsenyyttä heti Ruotsin jälkeen.

Kylmän sodan päättymisen seurauksena rautaesirippu poistui, ja Saksojen yhdistymien näytti väistämättömältä. Tämä sai etenkin Ranskan levottomaksi; EY:n olisi kiireesti tiivistettävä yhteistyötään, ennen kuin yhdistymisensä jälkeen suuri talousmahti Saksa saisi päähänsä alkaa kukkoilla. Maastrichtissa allekirjoitettiinkin vuonna 1992 sopimus Euroopan unionista. Maastrichtin sopimukseen sisältyivät muiden muassa unionin kansalaisuus, ihmisten, tavaroiden, palveluiden ja pääoman liikkumisen vapaus, yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, yhteistyö oikeus- ja sisäasioissa sekä sopimus talous- ja rahaliitto Emusta. Uusi, uljas unioni oli jotain aivan muuta kuin EY, johon Suomi oli alun perin pyrkinyt mukaan. Suomi aloitti kuitenkin jäsenyysneuvottelut ja liittyi Euroopan unioniin vuonna 1995, jolloin unionin jäsenmäärä kasvoi kahdestatoista viiteentoista.

Unionin liittyminen herätti alusta alkaen suuria tunteita useissa maissa, ja esimerkiksi Norja jättäytyi unionin ulkopuolelle. Yhteisiin rahayksikköön euroon siirtymisen vuonna 2002 sanottiin yhdistäneen eurooppalaisia suunnattomasti lyhyessä ajassa, joskin esimerkiksi Pohjoismaista Suomi on ainut, jossa eurot ovat käytössä. Vuonna 2004 unioni laajentui peräti kymmenellä uudella jäsenvaltiolla, joista kahdeksan oli entisiä sosialistisia valtioita, ja vuonna 2007 myös Bulgaria ja Romania liittyivät unioniin.