Tarkastele 50- ja 60-lukujen supervaltasuhteita

Viisi- ja kuusikymmenlukujen taitteet eivät olleet vain supervaltasuhteita kiristäviä ajanjaksoja, vaikka kriisejä toki olikin. 50- ja 60-luvuilla Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välit olivat huonot. Kilpailua käytiin lähes kaikessa, aina asevarustelusta avaruuden valloitukseen.

Erityisesti supervaltojen välejä kiristivät erilaiset arvomaailmat ja aatteet. Neuvostoliitto halusi edistää kommunismin leviämistä kun taas Yhdysvallat uskoi kapitalismin voittoon. Suhteita ei parantanut se, että vuonna 1949 Neuvostoliitto ilmoitti valmistaneen ydinaseen ja näin siirtyneen ydinasevaltioiden joukkoon. Myös Naton syntyminen 1949 heikensi supervaltojen välejä.

Supervallat siirsivät taistelunsa ns. kolmansiin maihin, joiden "sieluista" ne kilpailivat. 50-luvun taitteessa käyty Koreoiden sota kiristi supervaltasuhteita. Neuvostoliitto tuki kommunistista Pohjois-Koreaa ja Yhdysvallat kapitalistista Etelä-Koreaa. Neuvostoliitto oli myös tukemassa Kiinaa vuonna 1949 kun siitä tuli sosialistinen valtio. Kaikki nämä asiat yhdessä saivat suurvaltojen suhteet näyttämään todella huonoilta.

50-luvun puolivälissä supervaltasuhteet kuitenkin muuttuivat paremmiksi. Erityisesti Stalinin kuolema ja siitä johtunut Neuvostoliiton johtajan vaihtuminen helpotti supervaltojen kanssakäymistä. Myös Genevessä 1955 pidetty huippukokous osoitti, että keskustelu supervaltojen välillä oli mahdollista, vaikka itse kokous ei mitään konkreettista aikaan saanutkaan.

Tässä ns. Geneven hengessä päätettiin mm. luopua Itävallan miehityksen lopettamisesta ja Koreoiden aselevosta. Geneven henki kuitenkin rikkoutui piakkoin ja supervaltojen suhteet kiristyivät taas kun Neuvostoliitto pakotti Unkarin asevoimin takaisin sosialistileiriin.

Toisen maailmansodan jälkeen voittajavaltioiden tekemä Saksan ja Berliinin jako piti supervaltasuhteet kireällä koko kylmän sodan ajan (1949-1991). Neuvostoliitto hallinnoi Itä-Saksaa ja Itä-Berliiniä kun taas Iso-Britannia, Ranska sekä Yhdysvallat hallitsivat Saksan ja Berliinin läntisiä alueita.

1950-luvun taitteessa Neuvostoliitto halusi koko Berliinin valvontaansa ja katkaisi länsivaltojen kulkuyhteydet Länsi-Berliiniin. Länsivallat kuitenkin pysyivät Berliinin läntisissä osissa ja huolsivat sitä ilmateitse. Tämä ei tietenkään tehnyt hyvää supervaltasuhteille ja vuonna 1961 jaetun Berliinin väliin nousikin muuri symboloimaan lännen ja idän vastakohtaisuutta.

Erityisen lähellä kolmatta maailmansotaa oltiin 60-luvun taitteessa tapahtuneessa Kuuban kriisissä. Silloin aseellinen yhteenotto Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain välillä oli enemmän kuin lähellä. Neuvostoliitto tuki Fidel Castron pääsyä valtaan Kuubassa ja oli lähettämässä ohjusarsenaalinsa Kuubaan. Yhdysvallat saarsi Kuuban ja oli valmis vaikka sotaan Neuvostoliittoa vastaan jos se toisi ohjuksiansa Kuubaan. Kriisi saatiin kuitenkin ratkaistua ja Neuvostoliitto otti ohjuksensa takaisin, eikä Yhdysvallat enää puuttunut Kuuban asioihin.

Kuuban kriisi opetti molemmille suurvalloille millaista tuhoa olisi sattunut jos sota supervaltojen välillä olisi syttynyt. Kuuban kriisin jälkeen tehtiinkin monia strategisten aseiden ja ydinaseiden rajoitus- ja kieltosopimuksia.

Näiden seikkojen perusteella voidaan sanoa, että vaikka 50- ja 60-lukujen vaihteessa supervaltasuhteet kiristyivätkin, oli välillä myös rauhallisia ajanjaksoja supervaltasuhteissa. Ne eivät siis pelkästään kiristyneet.