Analysoitava runo on YO-kokeessa 12.3.2001.

2.B. Elämä on kuolemista

"Älä elämää pelkää", alkaa Kaarlo Sarkian samanniminen runo vuodelta 1936. Runo on rakenteeltaan melko perinteinen. Se rakentuu kolmesta säkeistöstä ja kussakin säkeistössä on kahdeksan säettä.

Runon teemoina ovat selvästi elämä ja sen vastakohta kuolema. Etenkin sitä, että kuolema voi kohdata milloin vain, runon puhuja muistuttaa aina jokaisen säkeistön lopussa: "Ole vapaa, kahleeton tuulen tavoin: On kuoleman portti aina avoin."

Runossa käytetään paljon loppusointuisuutta. Hieman erikoisen runosta tekee kuitenkin se, että loppusoinnullisia säkeitä keskenään ovat aina säkeistön ensimmäinen ja kuudes säe, toinen ja viides säe sekä kolmas ja neljäs säe. Tavallisestihan säe on aina loppusoinnullinen seuraavan säkeen kanssa. Ehkä runon puhuja pyrkii näin hieman irtautumaan perinteisestä tyylistään.

Kiinnostavaa runossa on myös se, että aluksi puhujan sävy on hieman synkkä mutta sävy kirkastuu toisen säkeistön alkaessa: "Kuin lintu lennä, älä viipyen menneen raunioilla nykyhetkeä häädä." Viimeistä säkeistöä vallitsee taas tummahko sävy. Runossa käytetään myös elämään ja kuolemaan liittyviä perinteisiä symboleja, kuten "elon malja" ja "kuoleman portti."

Runon selkein sanoma on kuitenkin mielestäni se, että elämää pitäisi elää täysin rinnoin eikä murehtia menneitä. Kuten puhuja runossa mainitsee: "Suo jääneen jäädä, suo olleen haudassa olla, tulevaa koe vastaan mennä." Puhuja yrittää siis ikään kuin neuvoa lukijaa, miten elää hyvää ja täyttä elämää.

Se tosiasia, että kaikki kuolevat joskus, ilmenee myös runosta selkeästi. Elämä on siis kuolemista. Kuten puhuja runossa kertoo, ei elämää - eikä siis myöskään kuolemaa - tulisi pelätä. Kuolema korjaa ihmisen kuitenkin joskus ja se on aivan luonnollista. Elämä on arvokas lahja, ja kun sen on saanut, pitäisi sitä arvostaa, kuten puhuja runon alussa sanoo: "älä elämää pelkää, älä sen kauneutta kiellä. Suo sen tupaasi tulla."

Runon viimeiset kaksi säettä kuvaavat hyvin, kuinka hauras ihmiselämä oikeastaan on: "Elä pelotta varassa yhden kortin: Näet aina avoinna kuoleman portin." Ihminen siis saattaa kuolla milloin vain, mutta silti ei saisi pelätä. Mitä elämästä edes tulisi, jos koko ajan pelkäsi kuolemaa?

Vaikka runon tunnelma onkin pääosin synkkä, se tuo lukijan mieleen myös kirkkaampia positiivisia ajatuksia, kuten sen, kuinka onnekas ihminen onkaan, kun saa elää terveenä. Ihmisten pitäisikin unohtaa mitättömät arkimurheensa ja elää huoletonta elämää. Sitten, kun kuolema kohtaa, on se vain otettava vastaan, kuten puhuja runossa neuvoo: "Elon maljasta juovu, taas siitä, jos tarpeen, kivutta luovu."