Oikeus kieleen

Maailmassa on nykyään noin 6000 eri kieltä, joista valtaosaa puhutaan Afrikassa, Aasiassa ja Tyynenmeren alueella. Euroopassa ja Lähi-Idässä puhuttujen kielten osuus on vain 4 % koko tästä määrästä. Kieliä vähenee 5-10 kielen vuosivauhdilla ja suurin osa puhutuista kielistä on uhanalaisia, vain 10 % on turvassa. Suurin osa uhanalaisista ja kuolemassa olevista kielistä on sellaisia, joita lapset eivät enää omaksu äidinkielenään ja joilla ei ole valtion takaamaa virallisen kielen asemaa, eli niitä ei käytetä kaikissa virka-asioissa ja koulujen opetuksessa. Tällaisia ovat muun muassa erilaiset alkuasukas- ja intiaanikielet.

Nykysuomea maamme runsaasta viidestä miljoonasta asukkaasta puhuu yli neljä ja puoli miljoonaa, mutta 1600-luvulla tämä määrä oli vain noin 300 000. Ruotsin vallan loppuaikoina suomen kielikin oli häviämässä, kun sivistyneistö alkoi käyttää äidinkielenään ruotsia, jopa opiskelemaan lähtevät nuoret joutuivat ensi töikseen opettelemaan ruotsin kielen. Ruotsin vallan aikaa (1155-1809) hallitsikin uskonnollinen ruotsinkielinen kirjallisuus, eikä suomen kielellä juuri kirjoitettu, puhutullakin suomen kielellä oli jalansijaa lähinnä vain kirkoissa. Myös Venäjän vallan aikaiset venäläistämistoimet uhkasivat suomen kielen asemaa, kun venäjää piti käyttää hallinnossa ja sen määrää lisättiin myös oppikouluissa. Vaara väistyi vasta Suomen saavutettua itsenäisyyden vuonna 1917.

Suomi on virallisesti kaksikielinen maa ja nykyinen suomen kieli onkin kehittynyt eri murteina puhutusta kielestä kirjakieleksi vähitellen. Yksi kehityksen merkittävistä etapeista on ollut Mikael Agricolan Uuden testamentin käännös vuonna 1548. Raamatun kääntäminen oli hankalaa, koska mitään valmista sanastoa ei ollut ja siksi tekoa voikin pitää uuden ajan kirjakielen rakentajana ja suurena saavutuksena.

Vielä 1800-luvulla ajateltiin, että suomen kieli ei oikein sopinut kaunokirjallisen ilmaisun tarpeisiin ja sen tuleva käyttö ja kehittyminen edellyttivätkin laajaa kielioppi- ja sanakirjatyötä. Oma kieli nähtiin hyvin tärkeänä identiteetin rakentajana ja sitä piti pystyä myös käyttämään kaikkialla ja kaikilla aloilla. Etenkin Snellmanin mukaan kansalliskirjallisuus ylläpitää kansanhenkeä ja toimii kansalaisten kasvattajana ja sivistäjänä. Sen ajan keskeisiä suomen kielen kehittäjiä oli etenkin Elias Lönnrot, joka kokosi Kalevalan ja ensimmäisen suuren sanakirjan. Lönnrot kehitti itse myös uutta suomenkielistä sanastoa kielen tarpeisiin ja näin omalta osaltaan rikastutti maamme kieltä, jonka asema vakiintuikin vähitellen 1850-luvun loppupuolella.

Nykyään suomen kieli on täysivaltainen eurokieli. Vaikka kielemme onkin turvattu, se muuttuu silti kaiken aikaa, kun siihen tulee lisää lainasanoja toisesta vieraasta kielestä, useimmiten englannista. Sanoja syntyy, kun yhteiskunta muuttuu ja uusia sanoja tarvitaan, kun keksitään uusia laitteita ja uusia ilmiöitä. Vanhoja sanoja voi myös väistyä uusien tieltä ja näin jotkin näistä lainasanoista jäävät sitten pysyvästi kieleen.

Kieli elää siis jatkuvasti, eikä vierasperäisten sanojen yleistymisessä mielestäni ole mitään pahaa. Esimerkiksi tietotekniikassa englanninkielisten sanojen käyttö ja omaksuminen suomen kieleen on järkevämpää kuin kankeiden suomalaisversioiden käyttö. Näin myös sanasto kansainvälistyy ja ymmärrämme paremmin saman alan henkilöitä muualla maailmassa.

Maamme on nopeasti myös monikielistymässä. Kansainvälistymisen takia maassamme asuu yhä useamman kielen puhujia, jotka käyttävät ainakin 150 eri kieltä äidinkielenään. Maahanmuuttajien kielellisiä oikeuksia onkin pyritty parantamaan ja ihanteena olisi oman äidinkielen käytön mahdollisuus jokapäiväisten asioiden hoidossa, mikä ei kuitenkaan ole mahdollista. Vasta noin 35 kielellä voidaan antaa kaksi viikkotuntia äidinkielen opetusta.

Itse en tosin tajua, mitä järkeä on syytää rahaa vieraan kielen opetukseen, jota muut eivät ymmärrä, ja jota ei pysty käyttämään yhteiskunnassa. Parempi vaihtoehto olisi tarjota enemmän suomen kielen opetusta maahanmuuttajille. Oppiminenhan perustuu juuri kieleen ja jos ei osaa kunnolla suomen kieltä, voi syrjäytyä yhteiskunnasta eikä pääse mukaan työelämään. Jos vieraan kielen opetusta kuitenkin annetaan, niin eikö kaikilla kielillä olisi silloin samanlainen oikeus opetuksen saamiseen. Vai vaikuttaako tähän kielivähemmistön koko tai sen arvostus meillä ja muualla maailmalla?

Voi myös miettiä sitä, miksi kieliä sitten pitäisi suojella? Mielestä yksi maailmanlaajuinen kieli olisi paljon parempi. Se helpottaisi ihmisten välistä viestintää, kun kuka tahansa ymmärtäisi toiselta puolelta maapalloa tulevaa henkilöä eikä syntyisi väärinkäsityksiä. Mutta mistä kielestä sitten tulisi tuo universaali kieli, jonka kaikki hyväksyisivät? Luultavasti ei mistään, koska maailmassa on niin monta jättiläiskieltä ja niiden kannattajaa, jotka eivät varmastikaan halua luopua omasta äidinkielestään.

Olisi kuitenkin paljon helpompaa omaksua koulussa hyvin vain yksi kieli kuin opetella huonosti esimerkiksi kolme. Näenkin äidinkielen kahleena, joka hankaloittaa muiden kielien opiskelua. Jos osaa yhden kielen hyvin, saattaa huomaamatta soveltaa ja sekoittaa oman kielen piirteitä vieraaseen kieleen, mikä on huono asia ja hankaloittaa vieraiden kielten oppimista.

Itse olisin kuitenkin valmis luopumaan suomen kielestä ja käyttämään vain englantia. En tosin ihan heti, mutta pitkän siirtymävaiheen jälkeen, kuten euron käyttöönotossa. Vanhuksille tämä olisi varmasti hankalaa, mutta nuorille, jotka jo osaavat englantia ja jotka omaksuvat asioita nopeasti, kielen vaihto olisi helpompaa.