Mihin lastenkulttuuri indoktrinoi?

Indoktrinaatio

Tekstit vaikuttavat maailmankuvaamme siten, että ajattelemme useista asioista samoin kuin muut saman kulttuurin jäsenet. Indoktrinaatio eli piilovaikuttaminen ei yleensä ole suunniteltua, mutta emme voi välttyä siltä. Suurin osa teksteistä, joita luomme, vahvistaa kuitenkin huomaamattomasti omaa kulttuuriamme, vaikuttaa mieliimme sekä asenteisiimme ja rakentaa todellisuutta sellaiseksi kuin se teksteissä esiintyy. Eri lukijat ymmärtävät silti saman tekstin hieman eri tavalla.

Projektin tavoite

Tässä projektityössä tutkin satuja ja niissä olevia kohtia, joista näkyy arvoja ja asenteita tai pyrkimys ohjata lasten käyttäytymistä. Aineistona käytin Valittujen Palojen Suurta Satukirjaa. Se on muokattu teoksesta The World's Best Fairy Tales ja julkaistu ensi kerran Suomessa vuonna 1970. Suuri Satukirja on valittu vuoden 1970 kirjavalioiden kokoelmaan ja saanut vuonna 1971 Rudolf Koivun Säätiön palkinnon vuoden parhaiten kuvitettuna lasten- ja nuortenkirjana. Palkinto on ansaittu, sillä kuvat on mielestäni piirretty todella hyvin. Ne ovat värikkäitä, tunnelmallisia, vähän pelottavia, mutta sopivat hyvin satukirjaan.

Valitsin Suuresta Satukirjasta neljä mielestäni hyvää satua, jotka kiinnostivat minua jo pienenä. Sadut ovat: Keisarin uudet vaatteet, Punahilkka, Kolme pientä porsasta ja Tuhkimo.

Keisarin uudet vaatteet

Keisarin uudet vaatteet on kirjoittanut Hans Christian Andersen ja se kertoo keisarista, joka tuhlasi kaikki rahansa vaatteilla koreilemiseen. Keisarin luo tuli kaksi huijaria, jotka väittivät pystyvänsä kutomaan ennennäkemättömän kauniit vaatteet, joita typerykset eivät pystyneet näkemään. Keisari antoi heille hienointa silkkiä kutomiseen ja ajatteli, että nyt hän pystyy erottamaan kaikki tyhmät viisaista. Huijarit olivat kutovinaan, mutta pistivät kaiken tavaran omiin taskuihinsa. Koska pukua ei ollut, kukaan ei nähnyt sitä, ei edes keisari. Ihmiset eivät kuitenkaan uskaltaneet sanoa, etteivät nähneet mitään. Vasta juhlakulkueessa pieni lapsi sanoi, ettei keisarilla ollut vaatteita ollenkaan.

Keisari oli siis rikas ja halusi koreilla vaatteillaan. Näinhän rikkaat yleensä osoittavat, että he ovat varakkaita ja vaikutusvaltaisia. Huijareiden tehtyä näkymättömän kankaan kukaan ei uskaltanut sanoa, ettei nähnyt sitä, koska ei halunnut leimautua tyhmäksi muiden silmissä. Nykyäänkin huijarit käyttävät hyväksi muiden tietämättömyyttä ja sitä, että heihin luotetaan sokeasti. Tarinassa vasta pienen ja viattoman lapsen suusta kuului totuus, näinhän meilläkin on tapana ajatella, mikä luultavasti pitää paikkansa edelleen. Tarina yrittää opettaa, ettei kaikkea, mitä muut sanovat, kannata heti uskoa. Omankin mielipiteen voi sanoa, eikä kannata aina pelätä mitä muut siitä ajattelevat.

Punahilkka

Punahilkka on Grimmin veljesten käsialaa ja kertoo pienestä ja herttaisesta tytöstä, joka vei leipää ja viiniä sairaalle isoäidilleen. Hän asui kaukana metsässä ja matkalla Punahilkka kohtasi suden, joka uteli minne Punahilkalla oli matka. Kuultuaan missä isoäiti asui, päätti susi mennä ja syödä hänet ja naamioitua vielä isoäidiksi, jotta voisi syödä vielä Punahilkan. Tultuaan perille punahilkka ihmetteli, miksi isoäiti oli niin oudon näköinen. Vastauksena susi söi myös hänet ja meni sen jälkeen nukkumaan. Silloin muuan metsästäjä kulki mökin ohi ja päätti katsoa vaivaako isoäitiä mikään. Kun hän huomasi naamioituneen suden, leikkasi hän sen mahan auki, pelasti isoäidin sekä Punahilkan ja täytti suden mahan kivillä. Kun susi heräsi, se kaatui, kieri jyrkkää rinnettä alas ja kuoli.

Vielä tänä päivänäkin susi yhdistetään yleensä pahaan olentoon, joka se myös sadussa oli. Vaikka susi yrittikin alussa olla Punahilkalle ystävällinen, paljastui se lopulta viekkaaksi otukseksi, joka tekisi mitä vain saadakseen syötävää. Jos Punahilkka olisi tiennyt kuinka vaarallinen susi oikeasti on, olisi hän lähtenyt heti alussa karkuun. Tarinan opetus on, ettei ventovieraisiin kannata luottaa. Koskaan ei tiedä mitä he haluavat. Kertomuksesta käy myös ilmi, että Punahilkka arvosti paljon isoäitiään, koska hän vei sairaalle isoäidilleen ruokaa, vaikka tämä asuikin hyvin kaukana.

Kolme pientä porsasta

Tässä englantilaisessa kansansadussa seikkailee kolme pientä porsasta, jotka äiti lähetti maailmalle elättämään itsensä. Ensimmäinen porsas oli laiska ja kohdattuaan olkilyhdettä kantavan miehen, päätti porsas rakentaa niistä talonsa. Sitten tuli susi, joka uhkasi puhaltaa talon nurin, jos ei pääse sisälle. Koska porsas ei päästänyt sutta sisään, puhalsi susi olkitalon nurin ja söi possun.

Toinen porsas oli myös vähän laiska, mutta ei tehnyt taloaan oljista, vaan risuista. Kun susi taas tuli, se puhkui myös risutalon nurin ja söi toisenkin porsaan. Kolmas porsas oli taas ahkera, eikä tyytynyt olkiin tai risuihin, vaan kohdattuaan tiilikuormaa kantavan miehen, porsas päätti rakentaa talonsa niistä. Kun susi taas tuli paikalle ja yritti puhkua ja puhaltaa talon nurin, ei se onnistunutkaan. Oveluuteen turvautuen susi neuvoi porsaalle hyviä ruokapaikkoja ja he päättivät mennä aterialle yhdessä kello kuusi. Porsas oli kuitenkin vielä ovelampi ja meni aterialle tuntia aikaisemmin. Susi raivostui hävyttömään porsaaseen ja kiipesi katolle, yrittäen savupiipusta sisälle. Tällöin porsas pisti ison padan porisemaan ja susi molskahti siihen, sitten porsas söi suden.

Myös tässä sadussa tulee ilmi että susi on paha, minkä porsaatkin tiesivät. Kuten me kaikki tiedämme, laiskuus ei kannata ja siksi susi pystyi syömään kaksi ensimmäistä porsasta. Kolmas porsas ei kuitenkaan ollut laiska, vaan viisas ja ovela, siksi susi joutuikin itse syödyksi. Kertomus yrittää opettaa, ettei laiskuus kannata, vaan asiat on pyrittävä tekemään kunnolla.

Tuhkimo

Charles Perraultin kirjoittama satu kertoo ryysyihin puetusta tytöstä, Tuhkimosta, jota tämän häijy äitipuoli ja kaksi sisarpuolta kadehtivat, koska Tuhkimo oli hyvin kaunis ja he itse olivat rumia. Kun maassa pidettiin suuret tanssiaiset, johon kaikki neidot kutsuttiin, alkoivat sisarpuolet heti pukeutua niitä varten, koska kaikki tiesivät, että prinssi aikoi valita morsiamensa juhlaväen joukosta. Tuhkimo ei kuitenkaan päässyt mukaan, vaan joutui jäämään kotiin, jossa hänen aina piti tehdä kaikki raskaat kotityöt. Silloin vanha haltiatar näyttäytyi itkevälle Tuhkimolle ja lupasi, että hän kyllä pääsee tanssiaisiin. Haltiatar muutti puutarhan kurkun hienoiksi vaunuiksi, hiiret hevosiksi, rotan ajajaksi ja ryysyt ihanaksi puvuksi. Tuhkimon täytyi kuitenkin muistaa palata ennen kello kahtatoista, koska silloin hän muuttuisi taas ryysyiseksi.

Saavuttuaan palatsiin kaikki vieraat huomasivat kuinka kaunis hän oli ja prinssi tanssi hänen kanssaan koko illan. Kolmantena iltana Tuhkimolla oli kuitenkin niin hauskaa, että unohti haltiattarensa neuvon ja kellon alkaessa lyödä kahtatoista juoksi hän niin vikkelästi pois palatsista, että pudotti toisen lasikenkänsä. Koska prinssi aikoi mennä tämän neidon kanssa naimisiin, lähetti hän lähettinsä etsimään sen tytön, jonka jalkaan kenkä sopisi. Valtakunnan kaikki naiset koettivat kenkää, mutta se ei sopinut kenellekään. Myös Tuhkimon sisarpuolet kokeilivat kenkää leikaten äidin käskystä jopa varpaan pois, mutta se sopi vain Tuhkimolle, joka pääsi viettämään loistavat häät prinssin kanssa. Nykypäivänä ajatellaan usein, että äitipuolet ovat ilkeitä.

Ehkäpä nämä asenteet ovat tulleet juuri tästä nimenomaisesta sadusta, jossa äiti- ja sisarpuolet kyllä arvostavat kauneutta, mutta eivät halunneet, että Tuhkimo olisi heitä kauniimpi. Määräämällä hänelle kaikki raskaat kotityöt saivat he Tuhkimon tuntemaan itsensä onnettomaksi. Tarina osoittaa myös, miten rahanahneita äiti- ja sisarpuolet olivat, kun sisaret kokeilivat Tuhkimon kenkää. Kun se ei mahtunutkaan liian ison varpaan tai kantapään takia, he leikkasivat ne irti, koska äiti sanoi: "Leikkaa varvas pian pois. Mitä siitä vaikka olisitkin rampa - jos olet prinssin morsian, saat aina ajaa vaunuissa."

Satujen yhteenveto

Meidän aikanamme saduista on tullut pääosin lasten omaisuutta, mutta ne ovat kiehtoneet ihmisiä kautta aikain ja kuuluvatkin ihmiskunnan vanhimpaan kulttuuriperintöön. Tarkastelemani sadut olivat varsin tavanomaisia, eivätkä liioiteltuja ja henkilöt aidonoloisia. Aineellisen hyvän edustaja oli haltiatar ja pahuuden susi. Erikoista oli, etteivät hyvät henkilöt periaatteessa kuolleet, niin kuin ehkä nykysaduissa voisi käydä, vaan he joutuivat suden suuhun ja saattoivat vielä selvitä siitä. Sadun maailma oli hyvin oikeudenmukainen, eli hyvyys voitti pahuuden. Ehkä siksi sadut ovat suosittuja ja vanhemmat uskaltavat lukea niitä pienille lapsilleen pelkäämättä niiden saavan tarinoista huonoja vaikutteita.