Krookuspuisto

Novellin Krookuspuisto on kirjoittanut Arja Andersson ja se on julkaistu teoksessa Kevyet ruukut ja muita kirjoituksia vuonna 1992. Krookuspuisto on tyypillinen tilannenovelli, jota kutsutaan myös avoimeksi novelliksi. Se kuvaa vain pientä hetkeä tapahtumaketjussa, eikä siitä löydy selvää juonta tai käännekohtaa.

Henkilöitä novellissa on neljä: poika, isä, Ben ja Kristiina. Poika on noin 19-vuotias ja suorittaa juuri siviilipalvelusta. Syytä siviiliksi ryhtymiseen ei kerrottu. Vaikka poika ja Kristiina ovat rakastavaisia, pojalla on ainakin yksi yhdenillansuhde toiseen tyttöön. Isä ei asu poikansa kanssa vaan jossakin muualla ja tulee katsomaan tätä aina metsästyskerhon syysretken aikaan, koska harrastaa metsästystä. Poika häpeää isäänsä, ehkä jopa vihaa, koska tämä on rasisti. Isä ei oikein hyväksy Beniä eikä sitä, että poika ei mene armeijaan, vaan suorittaa siviilipalveluksen.

Ben on pakolainen. Novelli ei suoraan kerro, mistä hän tulee ja minkä takia, mutta luulisin hänen kotimaansa olevan Amerikassa, koska hän puhuu vain englantia ja tykkää afroamerikkalaisesta musiikista. Kristiina on lastenhoitaja tai opettaja ja oli rakastunut poikaan, vaikka osin ehkä ajatteli pojan, isän ja koko suvun olevan kelvoton. Novellin tapahtumapaikkana on kaupunki ja pojan koti, vuodenaikana syksy. Puut ovat keltaisia ja tapahtumat etenevät lokakuusta kohti joulua, jolloin maassa on sohjoa.

Juoni alkaa siitä, kun poika hakee Benin lentokentältä. Kristiina oli sanonut, että poika majoittaisi hänet, kunnes ihmisoikeusjärjestö löytäisi pysyvämmän ratkaisun. Samaan aikaan myös isä oli tullut kotiin metsästyskerhon syyskokouksen takia ja imuroi huoneistoa, kun poika ja Ben saapuvat. Poika hoputtaa isää lähtemään ja lupaa viedä hänet autolla kokoontumispaikalle. Puistossa poika ja Ben tapaavat Kristiinan, joka oli istuttamassa itsenäisyyskrookuksia lasten kanssa. Tällöin Ben tajuaa, että Kristiina ja poika ovat rakastavaisia.

Seuraavan kerran isä tulee kotiin aamulla, kun poika heräili jonkun tytön kanssa. Pojalle ja isälle tulee riitaa asioista, jotka koskevat Beniä. Sitten isä lähtee kotiinsa ja soittaa ihmisoikeusjärjestöön, vaatien Benin henkilötietoja, jotta hän voisi kirjoittaa Benille laskun vuokrasta. Isä ei kuitenkaan saanut tietoja. Myöhemmin Kristiina soittaa pojalle ja kertoo vaarallisten tyyppien päässeen Benin jäljille. Hän kertoo myös, että metsästysseura oli ampunut hirven puistossa ja tallannut krookuksen sipulit.

Jouluna isä tulee taas käymään pojan luona. Heille tulee heti kiista pojan siviilipalveluksesta ja isän rasistisista ajatuksista Beniä kohtaan. Poika lyö isäänsä haulikonperällä ja samassa puhelin soi. Kristiina kertoo, että Benille oli löytynyt toinen paikka. Yhtäkkiä Ben alkaa itkeä ja poika valehtelee isälle soittajan kertoneen Benin veljen kuolleen, hänet oli hirtetty sähköjohtoon. Tiedon kuultuaan isä lähtee hämmentyneenä pois. Lopuksi poika ajaa Benin asemalle ja antaa hänelle uuden osoitteen.

Koska novelli kuvasi vain pientä tapahtumahetkeä eikä henkilöitä suoraan kuvailtu, juonen ja motiivien selville saaminen oli erittäin vaikeaa. Jotkin tärkeät asiat saatettiin jopa kertoa aivan loppumetreillä. Etenkin useat dialogit haittasivat novellin tapahtumien hahmottamista, koska niistä ei aina tiennyt kuka puhuu. Novellista jäi kuitenkin melko positiivinen kuva ja voisi jopa sanoa sen analysoinnin olleen palkitsevaa, kun jokin epäselvä novellin tapahtuma vihdoin aukesi.

Novellissa jäin miettimään Kristiinan ja Benin välistä suhdetta. Mistä he tunsivat toisensa. Kuuluiko Kristiina kenties ihmisoikeusjärjestön toimikuntaan? Miksi Ben sanoo novellin lopussa valehtelevansa oman nimensä seuraavassa osoitteessa, oliko hänellä jotakin salattavaa? Ja mitä itsenäisyyskrookukset merkitsivät? Oliko niillä jokin symbolinen merkitys, esimerkiksi pojan ja Kristinan välinen rakkaus. Toinen vaihtoehto olisi, että Kristiina istutti ne Benin kunniaksi, jonka kotimaassa ehkä käytiin sisällissotaa. Nämä talven kestävät krookuksen sipulit edustaisivat siten toivoa, koska keväällä niistä puhkeaa uusi elämä. Mistä tekstissä on siis pohjimmiltaan kyse? Ehkä teemana oli, että kaikki valehtelevat ja keneenkään ei voi täysin luottaa.