Tuulen poika

Joni Skiftesvikin vuonna 1985 kirjoittama novellikokoelma nimeltään Tuulen poika sisältää yhteensä kaksitoista melko lyhyttä novellia ja yhden vähän pidemmän kertomuksen, josta kirjakin on saanut nimensä. Kahta viimeistä novellia lukuun ottamatta, joissa seikkailivat samat henkilöt, kaikki kirjan kertomukset ovat aivan erillisiä tarinoita, eikä niistä löydy yhteistä juonta tai tapahtumapaikkaa.

Kaikkia novelleja yhdistää kuitenkin se, että niitä voisi pitää avoimina novelleina. Niissä ei ole yleensä selvää juonta ja ne alkavat aina kesken tapahtuman, novellin loppukin on poikkeuksetta erikoinen ja sen voi ymmärtää monella eri tavalla, mikä on ihan hyvä piirre. Avoimelle novellille tyypillisesti myös henkilöitä ei koskaan kuvailla tarkasti vaan heistä kerrotaan yleensä vain nimi ja loppu jääkin lukijan selvitettäväksi. Vaikka novellit ovat hyvinkin erilaisia, niistä löytyy kuitenkin muutamia yhtäläisyyksiä. Esimerkiksi tapahtumat sijoittuvat yleensä maaseudulle ja niihin liittyy kuolema tavalla tai toisella. Yleensä tarinan lopussa päähenkilö, sen perheenjäsen tai muu henkilö kuolee, joskus tarinassa puhutaan muuten vain kuolleista henkilöistä.

Tavallisia romaaneja lukevalle nuorelle kirja ei mielestäni ole kovin sopiva. Koska henkilöistä ei aluksi kerrota mitään nimeä lukuun ottamatta, ne jäävät vähän etäisiksi, eivätkä ole kovinkaan kiinnostavia. Dialogia on kuitenkin käytetty juuri sopivasti, mutta harmittavasti siitä ei aina tiedä kuka puhuu, koska puhujaan viitataan välillä väärin. Pitempiä novelleja lukiessa huomasi myös sen, että niissä ei kerrottu tapahtumien aikaväliä siirryttäessä kappaleesta toiseen, mikä yleensä on tapana. Toisin sanoen, vaikka henkilö olisi varttunut kymmenen vuotta sitä ei tekstissä mainittu, vaan tarina jatkui suoraan, mikä ainakin itseäni kummastutti.

Lyhyitä ja tiiviitä novelleja oli myös rasittava lukea, kun ohut juoni katkotaan lyhyillä takaumilla henkilön muistellessa jotakin. Sen ymmärtäisi, jos takaumat selventäisivät jotakin mennyttä asiaa, mutta joskus ne eivät liity ollenkaan asiaan ja sekoittavat vain lukijan mielen, kun hän ei pysty hahmottamaan milloin takauma alkaa ja miten se liittyy koko tarinaan. Hyväksi piirteeksi voisi kuitenkin listata kirjassa käytetyt vanhaan aikaan liittyvät sanat ja ilmaukset, jotka luovat hyvin illuusiota siitä vanhasta maaseudusta, jossa tapahtumat tässä kirjassa eletään. Kaikki nuoret eivät ehkä kuitenkaan pysty ymmärtämään näitä sanoja, mikä saattaa toisaalta häiritä heitä hiukan.

Kokonaisuutena kirjan novellit olivat hyvinkin erilaisia, mutta liian tavanomaisia. Esimerkiksi novelli Tuulen poika on hyvä, mutta liian ennalta arvattava kertomus. Se kertoo pojasta, jonka tuuli pelastaa kuolemalta. Näin hän saa kyvyn hallita tuulia, joita hän pystyy käyttämään auttamiseen ja rankaisemiseen. Pojan tavoitteena on kertoa kaikille tuulen voimasta ja avusta, sekä päästä itse taivaaseen, tuulen herran luo. Kertomuksesta ei voi olla huomaamatta yhtäläisyyksiä Raamattuun ja Jeesukseen.

Yleensä paras kertomus on aina juoneltaan selkeä ja se etenee sujuvasti. Kertomuksen täytyy olla myös jollakin tavalla lukijaa lähellä ja sisältää persoonallinen käännekohta tai loppu, jota ei osaa arvata. Siksi esimerkiksi novellit Surkea onnettomuus ja Papan poika tekivät minuun vaikutuksen. Surkea onnettomuus on hyvin yksinkertainen tarina ja se kertoo muutamasta ihmisestä, jotka tulivat auttamaan maatilan isäntää risusavotassa. Isäntä halusi kuitenkin katsoa miten suomalaiset menestyisivät olympialaisissa, eikä näin ollen voinut olla mukana työn teossa, mitä muut kummeksuivat. Ollessaan risusavotassa, auttamaan tulleet vieraat huomasivat lehmän, joka oli syönyt turnipsia. He pelkäsivät, että eläin kuolee turnipsista vapautuneeseen kaasuun ja yrittivät saada liiat ilmat ulos lehmän mahasta. Isännän vihdoin tultua auttamaan, mitään ei voitu enää tehdä ja lehmä kuoli.

Persoonalliseksi tarinan teki se, että isäntä uhrasi hyvän lehmän vain sen takia, että sai katsoa televisiosta Lasse Virenin voiton. Tarinan lopussa osoittautui vielä, että lehmä ei oikeasti kuollut "ilmavaivoihin" vaan se tukehtui turnipsiin. Maatilan isännän yritykset hakata sitä mahaan ja näin poistaa ilmat olivat vain pahentaneet tilannetta, isäntä ei siis osannut hoitaa lehmiä, vaikka kehuikin olevansa kaikessa hyvä.

Vaikea sanoa, oliko Skiftesvikin kirja Tuulen poika lukukokemuksena mieleenpainuva tai antoisa, koska kirjassa oli niin eritasoisia novelleja. Suurin osa kertomuksista oli sekavia ja tylsiä, mutta kaksi novellia nousi kuitenkin yli muiden: Surkea onnettomuus ja Papan poika, jotka olivat erittäin hyviä ja omaperäisiä. Niiden kerronta oli hyvin selvää ja tapahtumat pystyi kuvittelemaan mielessä. Ne eivät kuitenkaan pelasta muuten melko keskitasoista kirjaa.